Hason johtoryhmän vastuualueita tarkennetaan ja yhtiön taloustoimintoja vahvistetaan
Haso on rakenteiden ja talouden kehittämisvaiheessa, jossa luodaan pohjaa tulevien vuosien toimintamallille. Kehitystyö auttaa yhtiötä etenemään kohti vakaata ja ennakoitavaa tulevaisuutta kohtuuhintaisen ja asukaslähtöisen asumisoikeusasumisen tarjoajana.

Kuluvan vuoden aikana Haso on vahvistanut asiakaspalvelua ja palvelutuotantoa, lisännyt myynti- ja markkinointipanostuksia sekä käynnistänyt uuden asukasyhteistyömallin.
Lisäksi Haso valmistelee parhaillaan ydintoimintojensa siirtämistä omaksi toiminnakseen, jolloin osa ulkoistetuista palveluista toteutetaan jatkossa oman henkilöstön voimin. Tämän vuoksi henkilöstömäärä kasvaa vuosien 2026–27 aikana useilla eri toiminnan alueilla. Vuodelle 2026 budjetoitu liikevaihto on 93 M€, ja lähivuosina yhtiö investoi uusiin kohteisiin ja kunnostuksiin 100 M€.
Tämän kehitysvaiheen tukemiseksi johtoryhmän vastuualueita tarkennetaan ja vahvistetaan talous- ja rahoitustoimintoja.
Jatkossa yhtiössä on kolme tulosyksikköä, ja niistä vastaavat:
- Katja Remes, Myynti- ja markkinointijohtaja
- Hanna Rantanen, Asiakaspalvelu- ja palvelutuotantojohtaja
- Henrik Hämäläinen, Kiinteistökehitysjohtaja
Tulosyksikköjä tukee kolme toiminnan kumppanitoimintoa:
- Juho Heino, Henkilöstö- ja lakiasiainjohtaja
- Petteri Palmi, Liiketoiminnan kehitysjohtaja. Vastuualueeseen sisältyvät myös yhtiön ICT- ja laatutoiminnot.
- Talous- ja rahoitusjohtaja (CFO), jonka rekrytointi on käynnistetty. Tehtävässä toimii 4.12.2025 alkaen interim-CFO:na Mårten Ingman KPMG:ltä uuden talous- ja rahoitusjohtajan aloittamiseen saakka.
Edellä mainitut raportoivat yhtiön toimitusjohtaja Harri Palviaiselle. Ylläkuvatut vastuualueet tulevat voimaan 4.12.2025.
Näillä muutoksilla yhtiö tukee osaltaan Helsingin kaupungin strategiaa kohtuuhintaisen asumisen ja tasapainoisen kaupunkikehityksen mahdollistajana. Samalla Haso etenee kohti strategiansa keskeistä päämäärää – saavuttaa alan tyytyväisimmät asumisoikeusasukkaat.
Lisätietoja:
Harri Palviainen, Toimitusjohtaja,
Helsingin Asumisoikeus Oy
+358 500 967 744
harri.palviainen@haso.fi