Uutiset ja artikkelit

Puheenjohtaja ja asukastoimikunta yhteisen toiminnan moottoreina

Kuusamakujan asukastoimikunnassa yhteinen tekeminen kantaa pitkälle. Uusi puheenjohtaja Jussi Silvonen on päässyt vauhtiin innostuneen porukan tukemana, ja aktiivinen yhteisö näkyy muutenkin arjessa esimerkiksi kerhotilojen käytössä ja erilaisissa tapahtumissa, kuten pihatalkoissa.

Haso-yte:n kokoonpano kaudelle 2026–2028

Hason yhteistyöelin Haso-yte mahdollistaa asukkaiden ja Hason johdon välisen rakentavan keskustelun. Se osallistuu koko yhtiön kehittämiseen tuoden mukanaan arvokasta asukkaiden näkökulmaa. Haso-yten kaksivuotinen toimikausi päättyy elokuussa, ja uudet jäsenet aloittavat tärkeässä tehtävässä syyskuun alussa.

Haso valmistelee vuoden 2027 toiminta- ja taloussuunnitelmaa – tavoitteena kilpailukykyiset asumiskustannukset ja pitkäjänteinen kehitys

Helsingin Asumisoikeus Oy (Haso) valmistelee parhaillaan vuoden 2027 toiminta- ja taloussuunnitelmaa. Suunnittelun tavoitteena on varmistaa asukkaille hyvin hoidetut kodit ja kilpailukykyiset asumiskustannukset myös tulevina vuosina. Budjettiluonnoksen mukaan nykyisten kohteiden keskivastike nousee vuonna 2027 keskimäärin 2,78 prosenttia, mikä on selvästi maltillisempi korotus kuin viime vuosina.

Tiimityötä rakentamassa

Hason organisaatio on vahvistunut kahdella uudella tiimiläisellä. Asukaspalvelupäällikkö Riikka Koskimäki ja kiinteistöpalvelupäällikkö Tanja Mattila pääsevät nyt hyppäämään mukaan kehittämistyöhön yhdessä asiakaspalvelu- ja palvelutuotannon johtaja Hanna Rantasen kanssa.

Hasolla on keskeinen rooli kasvavan Helsingin kohtuuhintaisessa asumisessa

Helsingin kaupunki on päivittänyt Helsingin Asumisoikeus Oy:n omistajastrategian, jonka kaupunginhallitus hyväksyi 16.3.2026. Päivitetyssä omistajastrategiassa Haso kuuluu kaupungin strategisesti merkittävien yhtiöiden salkkuun, ja kaupungin omistus yhtiössä säilyy jatkossakin 100-prosenttisena.

Neljä uusinta Haso-kohdetta kertovat Itä-Helsingin mahdollisuuksista

Uusimmat Hason kohteet, Myllypurontie 14, Myllymatkantie 11, Gustav Pauligin katu 2a ja Saariseläntie 11 tarjoavat turvallisen ja huolettoman asumismuodon.

Haso toimintamallin uudistus etenee, rekrytoinnit käynnissä

Helsingin Asumisoikeus Oy etenee laaja-alaisessa organisatorisessa ja operatiivisessa uudistuksessaan. Tavoitteena on vahvistaa yhtiön omaa asiantuntijuutta, selkeyttää toimintamalleja ja parantaa asukkaiden palvelukokemusta pitkäjänteisesti.

Eroon kodin kutsumattomista vieraista

Kodissa voi tulla vastaan monenlaisia mönkijöitä – suurin osa onneksi vaarattomia, mutta silti ei-toivottuja vieraita. Jos tilanne vaatii tehokkaampia keinoja kuin siivous, ammattimainen tuholaistorjunta auttaa. Hason kumppanina tuholaistorjunnassa toimii Pestes Oy.

Parvekkeiden turvallisuutta selvitetään

Onnettomuustutkintakeskus on antanut 21.5. onnettomuusuhkailmoituksen, joka koskee sementtikuituisia parvekelevyjä ja niiden putoamissuojan tasoa.