Kylpyhuoneremontti sujuu yhteistyössä

Kylpyhuoneet ovat olennainen osa asumisen viihtyvyyttä. Remontti voi olla haastavaa aikaa asumisen kannalta, mutta tekijöiden ja asukkaiden yhteisvoimin sekin voi sujua mallikkaasti.

Kylpyhuoneen laatoitusta saumataan.

Kun remontteihin ryhdytään, on syy aina myös taloudellinen: kylpyhuoneiden uusimisella pyritään ehkäisemään mahdollisista vesivahingoista syntyviä kustannuksia. Kunnossa oleva kylpyhuone vaatii myös vähemmän huollon toimenpiteitä. Hyvin ylläpidetty ja huollettu kiinteistö taas kokonaisuudessaan säilyttää paremmin kuntonsa ja sitä kautta arvonsa, mikä osaltaan näkyy myös asukkaan kukkarossa.

Rakentamismääräykset ja -materiaalit ovat muuttuneet parissakymmenessä vuodessa paljon. Esimerkiksi märkätilojen vedeneristyksen vaatimukset ovat nykyään paljon kattavammat, mikä osaltaan ehkäisee laajojen kosteusvahinkojen syntymistä. Lattiamateriaalinakaan ei nykyisin käytetä enää muovimattoa, vaan sen on kokonaan korvannut kaakeli, jonka tekninen käyttöikä on huomattavasti pidempi.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Remontti lähtee liikkeelle alkukatselmuksesta, jossa kartoitetaan talon kylpyhuoneiden kunto. Tämän jälkeen tehdään tarkempia laskelmia ja suunnitelmia. Asukkaat saavat tiedon tulossa olevasta remontista vähintään puoli vuotta ennen sen alkua. Kun remontti on kilpailutettu ja työ aikataulutettu, ollaan jo siinä vaiheessa, että asukkaille voidaan pitää infotilaisuus. Infotilaisuuden jälkeen on mahdollisuus tutustua tarjolla oleviin materiaalivaihtoehtoihin ja tehdä niistä mieleisensä valinnat.

Remontin aikana työn edistymisestä kerrotaan rappukäytävän infotaululla, ja jokaisessa asunnossa on myös oma niin sanottu huonekortti, mikä kertoo työvaiheista. Asukkaat saavat oman asunnon kylpyhuoneremontin väliaikatietoja myös sähköpostilla.

Kylpyhuone ennen remonttia.
Kylpyhuone remontin purkuvaiheessa. Lattiassa on muovimatto ja seinissä vanha laatoitus.

Ketterää toimintaa vaiheittain

Kylpyhuoneremontin kesto asuntoa kohden on yhteensä noin neljä viikkoa. Tänä aikana useassa asunnossa tehdään samanaikaisesti eri työvaiheita, mikä nopeuttaa remontin valmistumista kokonaisuudessaan. Sillä välin kun esimerkiksi vesieristeiden tai laastin täytyy kuivua, jatketaan töitä toisen asunnon parissa. Samassa talossa voi siis olla hyvin eri vaiheissa olevia kylpyhuoneita – jonkun kerroksen tilat voivat olla jo valmiita, kun toisessa vasta aloitellaan. Työmaalla onkin yleensä usean ammattikunnan edustajia yhtä aikaa. Yksi purkaa ja voi vastata puurakenteista ja kalusteasennuksista, toinen tekee vesieristyksiä ja kolmas laatoittaa ja maalaa. Lisäksi sähkötöihin tarvitaan oma ammattilainen.

Remonttiaikaa voi kuitenkin venyttää kosteusvaurioiden kuivaus, joka vaatii yleensä 1–4 viikkoa aikaa. Rakenteiden kosteutta ei aina tiedetä vielä katselmusvaiheessa. Varma tieto saadaan vasta purkutöiden jälkeen, kun vanhat pintamateriaalit on purettu pois ja kosteus päästään mittaamaan rakenteista.

Remontin vaiheet:

> Aloituskatselmus
> Työskentelyalueen suojaus
> Purkutyöt
> Rakenteiden kuivatus tarvittaessa
> Tasoitustyöt
> Vedeneritystyöt
> Laatoitus
> Kalusteiden asennus
> Loppusiivous
> Märkätilan käyttöönottotarkastus


Ammattilaiset asialla

Jarno Palm toimii Käskynhaltijantien työmaalla nokkamiehenä ja vastaa kohteessa remontin sujumisesta yhdessä muun Rakennus-Nappula Oy:n työnjohdon kanssa. Kysyimme häneltä vinkkejä, mitä asukkaan kannattaa ottaa huomioon ennen kylpyhuoneremonttia ja sen aikana.

– Ihan tärkeimpänä sanoisin, että pitää olla pitkää pinnaa ja melua pitää kyllä sietää ainakin jonkin verran, kiteyttää Jarno Palm.

Remontissa varsinkin purkuvaihe aiheuttaa meteliä, mutta se ja kaikki meluisat työvaiheet pyritään tekemään klo 8–17 välillä. Lisäksi vesikalusteiden poistot ja asennukset aiheuttavat lyhyitä vesikatkoja, mutta niistä tiedotetaan etukäteen.

Mitä muuta kannattaa ottaa huomioon ennen remonttia?
Kun kylppäri pitää tyhjentää, pitää ne tavarat tietysti saada mahtumaan jonnekin. Varsinkin pyykkikaappi vie tilaa, jos sellainen on. Ja pesukone on sitten monella remontin ajan ihan olohuoneessa. Voi tulla ahdasta ja kannattaakin miettiä ajoissa, mitä säästää, ja mitä pakata ja minne, vinkkaa Jarno.

– Ja sellainen vinkki vielä myös, että saunaahan ei ole tarkoitettu varastoksi. Se on paloturvallisuusriski.

Entäpä remontin aikana? Mikä useimmin askarruttaa asukkaita?
– Välillä kuulee ihmettelyä ja palautetta, kun omassa kylpyhuoneessa ei tapahdukaan mitään joka päivä. Meillä on ammattilaiset asialla, ja kaikki työvaiheet tehdään kyllä ajallaan ja suunnitellusti asunnoissa vuorotellen. Kaikkea ei voi kiirehtiä, ja märän päälle ei voi rakentaa, taustoittaa Jarno.

– Mutta kyllä kyselijätkin ovat ymmärtäneet, kun asia on heille selitetty, ettei hommissa hidastella, lisää hän.

Käskynhaltijantien kolmen rapun remonttiurakka alkoi lokakuussa 2023 ja urakka kestää arviolta loppuvuoteen 2024. Kaikki on sujunut tähän asti suunnitelmien mukaan. Ainoastaan kuivattamista on täytynyt tehdä suhteellisen paljon.

– Jos tilassa on ollut lattiamateriaalina muovimatto kuten täällä, on tavallista, että kosteutta on kertynyt WC-istuimen kiinnityskohtaan. Vesi on päässyt sinne maton rei’istä. Toinen tavallinen paikka missä kosteutta löytyy, on lattiakaivon ympäristö, kertoo Jarno Palm.

Miten tästä eteenpäin – miten remontti etenee?
– Hyvältä näyttää. Kyllä tässä kaikkien kanssa ollaan toimeen tultu. On saatu joskus jopa kehuja ihan täällä työmaalla. Mennään jatkossakin hyvällä huumorilla ja koitetaan saada remontti valmiiksi samaan tyyliin, hymyilee Jarno Palm.

Sivu päivitetty 08:41 31.5.2024