Mitä tarkoittaa omakustannusperiaate
Omakustannusperiaate on keskeinen käsite asumisoikeusjärjestelmässä. Periaate vaikuttaa suoraan asumisoikeusasumisen hintaan vastikkeiden kautta.
Omakustannusperiaate tarkoittaa, että vastiketta kerätään sen verran, että sillä saadaan katettua asumiseen liittyviä kuluja, eli talon hoitokustannukset sekä yhtiön muut kulut. Talokohtaisia kuluja ovat esimerkiksi huolto-, korjaus- ja lämmityskulut, sekä pienkorjauksista ja jätehuollosta aiheutuvat kulut. Vastikkeen lisäksi asukkailta peritään suoria käyttömaksuja, kuten autopaikka- tai saunavuoromaksuja.
Haso on yleishyödyllinen toimija (non-profit), eli se ei tavoittele toiminnallaan voittoa. Jos voittoa jostain syystä kertyy, ei osinkoa jaeta omistajalle, vaan summa käytetään kohteiden eduksi. Jos kohteelle syntyy kohdekohtaista ali- tai ylijäämää, siirtyy se seuraavan budjettikauden vastikelaskentaan.
Omakustannusperiaate on avainasemassa kaikkien asumisoikeusasuntojen hinnoittelussa ja toiminnan taloudellisessa suunnittelussa. Vastiketta maksetaan asunnon jyvitettyjen neliöiden perusteella. Osa vastikkeesta koostuu kohteen omista hoitokuluista, mutta vastikkeessa maksetaan myös kaikkien kohteiden kesken tasattavia kuluja.
Asumisoikeusyhtiöiden toimintaa säätelevät asumisoikeuslaki ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) säännökset ja ohjeet. ARA myös valvoo omakustannusperiaatteen toteutumista. Valtio tukee asumisoikeusasuntojen rakentamista lainoituksen kautta ja käyttövastikkeen määräytyminen omakustannusperiaatteen mukaan on tärkein keino varmistaa, että valtion tuki kohdentuu asukkaalle. Periaatteen mukainen hinta osoitetaan käyttövastikelaskelmilla.
Kulujen tasaaminen pyrkii tasavertaisuuteen
On hyvä huomata, että kustannuksia jaetaan eli tasataan kaikkien asumisoikeusyhtiön eri-ikäisten kohteiden kesken tasausjärjestelmän mukaisesti. Kaikki suuremmat korjauskulut, pääomakulut kuten lainojen lyhennykset ja -korot, sekä tonttien vuokrat tasataan kohteiden kesken. Kulujen jakaminen auttaa osaltaan pitämään vastikkeiden suuruuden oikeudenmukaisena suhteessa toisiinsa. Eri puolilla kaupunkia olevilla asunnoilla on muun muassa talon sijainnista, rakennusvuodesta ja varustelutasosta johtuvia eroja vastikkeen suuruudessa.
Lain mukaan asumisoikeusasunnon käyttövastikkeen on oltava edullisempi kuin vastaavan asunnon vuokra vapailla markkinoilla. ARA valvoo tämän periaatteen toteutumista. ARA myös kartoittaa vuosittain koko Suomen kattavassa asuntomarkkinakatsauksessaan vuokra- ja asumisoikeusasuminen kustannuksia.
ARAn raporteissa on nähtävissä, että käyttövastikkeet ovat olleet yleisesti nousussa. Vuonna 2023 vastikkeet kallistuivat Helsingissä keskimäärin 5,6 %. Yleinen maailman ja talouden tilanne aiheuttaa kulujen ja korkotason nousua, ja sitä kautta painetta nostaa vastikemaksuja myös asumisoikeusasunnoissa.