Haso on mukana KOVA ry:n toteuttamassa asukastyytyväisyyskyselyssä
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat KOVA ry toteuttaa asumisoikeusasukkaille suunnatun vuosittaisen valtakunnallisen kyselyn lokakuussa.
Asukastyytyväisyyskysely toteutetaan yhteistyössä KOVA ry:n ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) kanssa. Tutkimukseen osallistuu 26 KOVAn jäsenyhteisöä ja kysely kohdistetaan sekä vuokra- että asumisoikeusasukkaille. Näin myös osa Hason asukkaista saa kyselyn. Mukaan on poimittu noin 2 100 Hason asumisoikeuden haltijaa niin, että otos edustaa mahdollisimman hyvin eri puolilla Helsinkiä sijaitsevia kotitalouksia. Kyselyssä mukana olevat saavat vastauslinkin suoraan sähköpostiinsa viikon 40 aikana.
Tutkimuksen toteuttaa KTI Kiinteistötieto Oy. Tämän vuoksi mukaan kutsuttujen sähköpostissa näkyy kyselyn lähettäjänä KTI Kiinteistötieto Oy ja lähettävänä osoitteena kti@kti.fi.
Asukastyytyväisyyden lisäksi kyselyssä selvitetään asukkaiden näkemyksiä kohtuuhintaisesta asumisesta, asukkaiden taloudellisesta tilanteesta ja asumiseen liittyvistä valintamahdollisuuksista. Kysely tuottaa ajantasaista tietoa vuokra- ja asumisoikeusasumisesta eri sidosryhmien väliseen keskusteluun ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
Vastaaminen kestää noin 5–15 minuuttia. Vastaaminen tapahtuu nimettömänä, mutta halutessaan voi jättää yhteystietonsa ja osallistua arvontaan.
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry
- KOVAlla on 133 eri kokoista jäsenyhteisöä ympäri Suomen. Suurimpia ovat muun muassa Asuntosäätiö, TA-asumisoikeus, Haso ja Heka.
- KOVA harjoittaa valtakunnallista asuntopoliittista edunvalvontaa ja vaikuttamista, jonka tavoitteena on edistää jäsenistön etua.
- KOVA toimii yhteistyökumppanina ja asiantuntijana erilaisissa asumista koskevissa tutkimushankkeissa ja seuraa aktiivisesti asumiseen ja asuntoalaan liittyvää tutkimus- ja selvitystoimintaa.
- KOVA edistää oikean ja ajantasaisen tiedon leviämistä vuokra- ja asumisoikeusasumista koskevissa asioissa, tarjoten puolueetonta tietoa eri sidosryhmille.