Muutostöillä oman näköinen koti

Kaipaako olohuoneen seinä uutta väriä, tai keittiö pientä ilmeen kohotusta? Houkuttelisiko parvekelasitus? Muutostyöluvan avulla voi tehdä suunnitelmista totta.

Moni haaveilee kodista, joka olisi juuri omannäköinen. Asumisoikeusasunnossa muutostöiden tekeminen onkin mahdollista, toisin kuin monessa vuokra-asunnossa. Muutostöihin liittyy silti yksi sääntö: Ennen kuin alkaa maalata, ruuvata tai rakentaa, pitää muistaa hakea muutostyölupa.

Mitä muutostyö oikeastaan on?

Hason asumisoikeuskodeissa muutostöillä tarkoitetaan kaikkia sellaisia muokkauksia, jotka muuttavat asunnon alkuperäistä laatutasoa, materiaaleja tai varustusta. Osa muutoksista on sallittuja ja hyvitettäviä, osa sallittuja mutta ei-hyvitettäviä. Käytännössä rajat on vedetty sen mukaan, miten pysyviä ja turvallisia muutokset ovat, ja voidaanko olla varmoja, etteivät ne aiheuta haittaa seuraaville asukkaille tai yhtiölle.

Hyvitystä voi saada esimerkiksi keittiön uusimisesta, lattiamateriaalien vaihtamisesta laadukkaampiin, tai parvekelasituksen asentamisesta. Hyvityksellä tarkoitetaan niin sanottua jäännösarvohyvitystä, eli poismuuton hetkellä jäljellä olevaa arvoa, jonka uusi asukas maksaa ja Haso palauttaa edelliselle. Toisin sanoen oma investointi parantaa asumisen mukavuutta, ja sen lisäksi siitä voi saada myös rahallista palautusta.

Kaikista pienemmistä pintaremonteista, kuten seinien maalaamisesta tai keittiön välitilan uudistamisesta ei sen sijaan hyvitetä kuluja. Nämäkin työt ovat täysin sallittuja, kunhan lupa on haettu ja työ tehty laadukkaasti.

Yksi yleisin muutostöiden ryhmä on kodinkoneiden, kuten kylmäkalusteiden ja astianpesukoneiden uusimiset. On hyvä muistaa, että myös astianpesukoneen asennus vaatii muutostyöluvan. Väärin asennettuna koneessa piilee vesivahingon vaara, ja vahingon sattuessa korvausvastuu on asukkaalla.

On myös muutoksia, joita ei ole sallittua tehdä. Esimerkiksi kantaviin seiniin kajoaminen, ikkunoiden muuttaminen tai julkisivuun vaikuttavat työt ovat yksiselitteisesti kiellettyjä.

Muutostyölupa on kaikkien etu
Muutostyölupa turvaa kaikkien – niin asukkaiden kuin Hasonkin – edun. Hyvin toteutetut ja hyväksytyt muutostyöt lisäävät asunnon kuntoa ja viihtyvyyttä. Huolimattomasti tehdyt työt taas voivat aiheuttaa harmeja seuraaville asukkaille. Ohjeita noudattamalla varmistetaan, että työ sujuu laadukkaasti, turvallisesti ja oikein.

Hyvä suunnitelma säästää rahaa ja hermoja

Muutostyö ei ole pelkkä remontti – se on prosessi. Ensin on tehtävä suunnitelma, haettava lupa, ja vasta sen jälkeen voi aloittaa. Luvan hakeminen edellyttää tarkkoja tietoja siitä, mitä tehdään, millä materiaaleilla ja kuka työn toteuttaa. Hakemuksen liitteeksi voidaan tarvita myös piirustuksia tai viranomaislupia. Vasta kun lupa on hyväksytty kirjallisesti, työ voidaan aloittaa. 

Työn jälkeen vastuu jää asukkaalle. Tämä koskee sekä työn laatua että mahdollisia vahinkoja. Kuittien säilyttäminen on myös tärkeää ja ne pitäisi muistaa toimittaa heti työn valmistuttua isännöintiin. Ilman kuitteja hyvitystä ei makseta, vaikka työ olisi tehty kuinka laadukkaasti.

Muista nämä muutostöiden suunnittelussa

  • Hae aina muutostyölupa ennen työn aloittamista – ilman kirjallista hyväksyntää ei voi aloittaa. Luvan hakeminen on kaiken A ja O.
  • Tee tarkka suunnitelma: mitä tehdään, milloin, millä materiaaleilla ja kuka työn tekee.
  • Varmista, että työ tehdään ammattimaisesti ja määräysten mukaan.
  • Säilytä kuitit ja muut dokumentit, jotta voit saada hyvityksiä ja toimita ne jo työn valmistuttua.
  • Muista: osa töistä on hyvitettäviä, osa ei. Ilman lupaa toteutetut tai erikseen kielletyt muutostyöt täytyy ennallistaa alkuperäiseen tilanteeseen asukkaan omalla kustannuksella.