Asumisoikeusasunnot ovat osa toimivaa asuntopolitiikkaa
Toimitusjohtajamme Harri Palviaisen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa luotaa asumisoikeusasuntojen roolia erityisesti kasvukeskuksien kehityksen, työvoiman liikkuvuuden ja alueiden eriytymisen suhteen.
Hallitusohjelmassa on linjattu, että uusien asumisoikeusasuntojen rakentamista ei enää jatkossa tueta. Tällä poliittisella päätöksellä voi olla vaikutuksia erityisesti kasvukeskusten tulevaan kehitykseen.
Helsingin kaltaisten kasvukeskusten väkiluku kasvaa sekä sisäisen muuttoliikkeen että maahanmuuton myötä. Väestön keskittyminen tietyille alueille kiristää asuntomarkkinoita ja nostaa hintatasoa. Työvoima tarvitsee asuntoja läheltä työpaikkoja, eikä vapailta markkinoilta hankittava asunto ole välttämättä kaikkien saavutettavissa. Tällaisessa tilanteessa omistamisen ja vuokraamisen edut yhdistävä asumisoikeusasunto on voinut tarjota vaihtoehdon.
Välimallin asuminen on tärkeä työkalu myös asuinalueiden eriytymisen ehkäisemisessä. Monipuolisen kaupunkirakenteen toteuttaminen ja asuinalueiden segregaation ehkäiseminen on Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun yhteinen tavoite. Hallituksen tekemä päätös vaikuttaa myös tämän tavoitteen saavuttamiseen.
Jotta kasvukeskukset pystyvät vastaamaan uusien asukkaiden tarpeisiin, tarvitaan lisää monipuolisia ja kohtuuhintaisia asuntoja.
Harri Palviainen