Naapurit tutuiksi – asukastoiminta luo yhteisöllisyyttä

Asukastoimikunnalla ja sen puheenjohtajalla on tärkeä rooli talon toiminnassa. Yhdessä he varmistavat, että asukkaiden ääni tulee kuulluksi. Toimikunta järjestää tapahtumia, viestii muista ajankohtaisista asioista ja toimii sillanrakentajana asukkaiden ja Hason välillä.

Haso Jäkälätie 18 kerhohuone on avara, ja siellä on järjestetty jo monet juhlat. Pelaajillakaan ei lopu tila kesken.

Kysäisimme kuulumisia Jäkälätie 18 asukastoimikunnan puheenjohtaja Tia Luodolta, joka on asunut talossa sen valmistumisesta saakka.
– Olen viihtynyt talossa erinomaisesti. Talo on rauhallinen, naapurit mukavia ja ennen kaikkea koti on viihtyisä, kertoo Tia.

Ensimmäisellä asukastoimikunnan kaudellaan Tia toimi varapuheenjohtajana, ja kun edellinen puheenjohtaja ei ollut enää käytettävissä, hän suostui ottamaan vetovastuun.

Tian mukaan puheenjohtajan tärkein tehtävä on yhteishengen rakentaminen ja toiminnan koordinointi yhdessä asukastoimikunnan kanssa. Asukastoimikunta on kanava, jonka kautta asukkaat voivat vaikuttaa yhteisiin asioihin ja osallistua päätöksentekoon. Lisäksi puheenjohtaja toimii linkkinä asukkaiden ja isännöinnin tai muiden tahojen välillä.
– Viestintä on myös keskeisessä roolissa – sekä asukkaiden että Hason suuntaan, summaa Tia.

Jäkälätiellä asukastoimikunnassa toimii selkeä roolitus: puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri. Yhdessä ryhmä vastaa tapahtumista ja käytännön asioista. Tia huolehtii erityisesti budjetista, kokouksista ja kerhohuoneen varauksista.

Kaikki ovat tervetulleita

Jäkälätiellä on tarjolla runsaasti erilaista toimintaa, ja asukkaisiin pidetään aktiivisesti yhteyttä. Asukastoimikunta järjestää joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina asukaskahvit, ja lisäksi on ollut käsityöiltoja, puutarhailtoja, viini ja taide -iltoja, ja suuren suosion saanut yhteinen kevätretki paikalliseen ravintolaan. Ajankohtaisista asioista viestitään ilmoitustauluilla, Facebook-ryhmässä ja kohteen nettisivuilla.

Toimintaa kehitetään asukkaita kuunnellen ja yhdessä tehden. Asukastoimikunta onkin hankkinut juuri grillin, ja järjestää toukokuussa puutarhajuhlat. Samalla viljelylaatikot laitetaan kuntoon kesää varten, jolloin muu toiminta on tauolla. Syyskuun asukaskahveilla suunnitellaan loppuvuoden tapahtumat ja sovitaan pikkujoulujen ajankohta.

Toiminnassa on mukana aktiivinen ydinporukka. Asukastoimikunta tunnistaa myös sen, että uusien osallistujien mukaan innostaminen on jatkuva haaste. Asukastoimikunta pyrkiikin tekemään osallistumisesta helppoa ja matalan kynnyksen toimintaa. Jokainen osallistuminen on arvokasta – kaikki ovat tervetulleita juuri sellaisina kuin ovat.

– Olemme saaneet osallistujilta positiivista palautetta tapahtumista ja niiden järjestämistä jatkossakin on toivottu. Yritämme jatkuvasti löytää uusia ideoita ja toteuttaa toiveita, kertoo Tia.
– Tervetuloa siis kaikki tutustumaan seuraaville kahveille! Siellä on mukava kuulla toiveita ja ajatuksia. Mitä enemmän porukkaa, sitä enemmän ideoita, ja sitä helpompi on rakentaa sellaista yhteishenkeä, johon mahdollisimman moni kokee kuuluvansa.

Yhteiset tapahtumat osoittavat, että kiinnostusta kyllä löytyy, kun aiheet ja ajankohta osuvat kohdalleen: esimerkiksi kevätretkellä oli yli 20 osallistujaa, ja myös pikkujoulut kinkkubingoineen saivat asukkaita hyvin liikkeelle.

Asukastoiminta ei tapahdu itsestään, mutta kun siihen lähtee mukaan, se voi rikastuttaa arkea yllättävälläkin tavalla.

Lisää viihtyvyyttä ja turvallisuutta

Jäkälätiellä asuu kaikenikäisiä vauvasta vaariin, suurin osa asukkaista on keski-ikäisiä ja eläkeläisiä.
– Kaikki ovat oikein mukavia ja yhteishenki talossa hyvä. Toiminta tarjoaa luontevan tavan tutustua naapureihin. Siitä se yhteisöllisyys rakentuu, kiteyttää Tia.

Pienetkin teot voivat vahvistaa yhteisöllisyyttä.
– Meillä on kohteessa tapana tervehtiä naapureita – sekin on osa tätä ilmapiiriä, jota haluamme vaalia, mainitsee Tia.

Tialla on myös toive.
– Toivoisin, että tulevaisuudessa yhä useampi kokisi, että voi vaikuttaa ja lähtee useammin mukaan toimintaan. Olisi hienoa, että asukastoiminta saisi lisää uusia ideoita ja tekijöitä, ja että yhdessä tekeminen toisi mukanaan hyvää fiilistä, turvallisuutta ja viihtyvyyttä meille kaikille.

Asukastoimintaan osallistuminen toimii luontevana väylänä tutustua naapureihin ja rakentaa yhteishenkeä talossa. Kun ihmiset tuntevat toisensa edes nimeltä tai kasvoilta, lisää se turvallisuuden tunnetta ja madaltaa kynnystä ottaa kontaktia myös muissa tilanteissa. Usein juuri tuttu naapuri on se nopein ja helpoin apu, kun apua tarvitaan yllättäen. Yhteisöllisyyden kautta syntyy halu pitää huolta yhteisistä tiloista ja ympäristöstä, mikä parantaa asumisviihtyvyyttä.

Peli kokoaa yhteen

Yksi Jäkälätien asukastoimikunnan ideoimista säännöllisistä tapahtumista on peli-ilta, johon nytkin on kokoontunut iloinen joukko pelaajia. Tällä kertaa peli ja sen säännöt ovat osalle uusia. Pelipöytään laskeutuu hiljaisuus, kun peli käynnistyy ja seuraavia taktisia siirtoja mietitään keskittyneesti.
– Mutta kyllä se sanan säilä välillä heiluu ankarasti pelin aikana, nauraa Elina. 
– No ei se ole ihme, taidetaan kaikki olla aika kilpailuhenkisiä, tunnustaa Anne.

Pelejä vaihdellaan, ja välillä tutustutaan ihan uusiinkin peleihin. Tämä käy pelaajien mukaan myös hyvästä aivojumpasta.
– Ja pelaaminen on tosi koukuttavaa! toteaa Anne.

Pelijoukko myös parantaa maailmaa pelaamisen ohessa, ja keskustelee asumiseen liittyvien asioiden lisäksi sujuvasti vaikkapa päivän politiikasta. Ja jos tuttua pelaajaa ei ala kuulua paikalle, laitetaan viestiä perään tai rimpautetaan tarvittaessa ihan ovikelloa.
– Tämänkin takia pelijengi on tärkeä – pidetään yhdessä huolta, että kaikki on hyvin, kiteyttää Ulla.

5 vinkkiä onnistuneeseen asukastoimintaan

  1. Pidä osallistumisen kynnys matalana.
    Esimerkiksi tapahtumat ilman ennakkoilmoittautumista madaltavat osallistumiskynnystä.
  2. Kysy toiveita.
    Yksinkertainen kysely ilmoitustaululla tai asukaskahveilla tuo esiin asukkaiden kiinnostuksen kohteita.
  3. Pienetkin tapahtumat ovat tärkeitä.
    Kaiken ei tarvitse olla suurta – rennot yhteiskahvit kerhohuoneella voivat olla päivän piristys.
  4. Viestintä ratkaisee.
    Viesti selkeästi ja mieluiten useammassa kanavassa.
  5. Muista kiittää ja juhlia onnistumisia.
    Kuvat ja kiitokset esimerkiksi Facebookissa luovat hyvää fiilistä ja rohkaisevat mukaan seuraavalla kerralla.