Haso rekrytoi: asukaspalvelupäällikkö ja kiinteistöpalvelupäällikkö
Rakennamme uudistuvaa palveluorganisaatiota, jonka toiminta käynnistyy vuoden 2027 alussa. Haemme seuraavaksi kahta ammattilaista kehittämään kanssamme asumisen palveluita ja tulevaisuuden Hasoa.

Haussa on ensimmäisessä vaiheessa asukaspalvelupäällikkö ja kiinteistöpalvelupäällikkö – molemmat merkittäviä rooleja, joissa pääsee vaikuttamaan vahvasti toiminnan kehittämiseen ja asumisen palveluihin. Molempiin rooleihin haetaan johtamiskykyistä, ratkaisukeskeistä ja tiimityöstä innostunutta tekijää, joilla on kokemusta palveluiden johtamisesta ja kehittämisestä sekä esihenkilötyöstä.
Asukaspalvelupäällikkö
Asukaspalvelupäällikkö vastaa Hason asukkaiden palvelukokonaisuudesta. Tehtävään kuuluu muun muassa kehittää ja johtaa seuraavassa vaiheessa rekrytoitavaa palvelupäälliköistä ja palvelukoordinaattoreista koostuvaa tiimiä.
Palvelukoordinaattorit palvelevat Haso-asukkaita monikanavaisesti kaikissa asumiseen liittyvissä asioissa. Lisäksi heidän tehtäviinsä kuuluu myös muita toimisto- ja tukitehtäviä, kuten asukastietojen tarkastamista ja asukasyhteistyöhän liittyviä avustavia tehtäviä. Palvelupäälliköt puolestaan vastaavat nimettyjen kohteiden palvelukokoisuuksista, taloudesta sekä yhteistyöstä palveluita tuottavien kumppanien, asukkaiden ja asukastoimikuntien kanssa. Yhdessä varmistamme asukkaiden arjen sujuvuuden ja asumisen palvelut koko asumisen elinkaaren ajan.
Asukaspalvelupäällikön kokonaisvastuuseen kuuluu varmistaa palvelun yhtenäisyys, laatu, sujuvuus ja kustannustehokkuus. Lisäksi asukaspalvelupäällikön vastuulla on oman vastuualueen budjetointi, talouden seuranta, sekä asukastyytyväisyyden mittareiden analysointi ja toiminnan kehittäminen tulosten perusteella.
Tarkemmat tiedot tehtävästä sekä hakulomake löytyvät rekrytointikumppanimme MPS:n sivulta.
Hakuaika päättyy 2.3.2026.
Kiinteistöpalvelupäällikkö
Kiinteistöpalvelupäällikön vastuulla on kumppaniverkoston toiminta, palveluiden hankinta ja kehittäminen sekä laatu- ja asuntotarkastajien tiimin rakentaminen ja johtaminen. Tehtävän ytimessä on vastuu siitä, että Hason kiinteistöpalvelut tuotetaan laadukkaasti, sujuvasti ja kustannustehokkaasti.
Päällikkö vastaa kumppaniyhteistyön mallin kehittämisestä yhdessä palveluntuottajien ja sisäisten sidosryhmien kanssa, palveluiden kilpailuttamisesta ja sopimuksista sekä palveluiden laadun ja jatkuvan kehityksen valvonnasta. Lisäksi työhön kuuluu oman vastuualueen budjetointi, talouden seuranta, kustannusten hallinta sekä keskeisten mittareiden analysointi ja raportointi.
Tehtävä edellyttää vahvaa kiinteistöpalveluiden tuntemusta, kokemusta hankinnoista ja sopimuksista, talousosaamista sekä kykyä johtaa ja kehittää toimintaa tavoitteellisesti.
Tarkemmat tiedot tehtävästä sekä hakulomake löytyvät rekrytointikumppanimme MPS:n sivulta.
Hakuaika päättyy 2.3.2026.
Haluatko tietää lisää?
Seuraa myös myöhemmin keväällä aukeavia työpaikkoja sivulla ”Tule meille töihin”.
Lue myös uutinen: Haso uudistuu – rakennamme vakaata ja vastuullista tulevaisuutta yhdessä
Julkaistu: